sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Lokakuun alkupuolta

HYVÄÄ MAAILMAN ELÄINTENPÄIVÄÄ!

Onpa ollut säiden puolesta aivan mahtava viikonloppu! Varsinkin lauantaina tuli vietettyä aikaa runsaasti pihalla, lenkeillä ja ulkohommissa.

Kasvihuoneelta saamme vielä tomaatteja, tosin viimeisiä taidetaan nyt jo viedä.


















Perjantaina laitettiin ompelukone laulamaan ja pikkukoirien pedit saivat uudet päällyset, syksyn väreissä tottakai!



Olga miettii että mikä pedeistä olisi tänään kaikkein parhain ja pehmoisin. Meeri on näköjään omansa jo vallannut.












Voi näitä meidän pieniä! Päivä päivältä ovat suloisempia.

Joose ja pikkutytöt pääsivät sunnuntaina kaupunkiin ja Meriniemeen lenkille. Yllätys oli suuren suuri, kun tapasimmekin tuttuja! Sulo ja Sisu olivat lähteneet myös lenkkelemään! Sulo on Hildan sisaren Viivin pentu. Kovasti oli poika kasvanut sitten viimenäkemän!
Joosen piti tietenkin suorittaa innostuskohtaus Sulon kanssa.

Meillä oli tosi kiva lenkki!

Rani pääsi sitten ihan yksin Meri-Kymen Luonnon eläintenpäivän kimppalenkille Jumalniemeen. Tässä jo huilataan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maaliskuun 24, 2024

Maailman kiltein, suurisydäminen poika on poissa.  Fin Mva Cfar's Yet-Dzun of Hallahelmen, Jetsu 26.11.2013 - 24.3.2024