maanantai 20. tammikuuta 2020

Tammikuun 18-19, 2020

Cooperilla oli seikkailuviikonloppu! Pitkästä aikaa päästiin näyttelyyn, eikä nyt enää ollakaan mitään pentuja vaan juniori-herra!

Lauantaina olimme Ravijoella, ja paikalle oli saapunut myös ihana Nelli- neiti. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa! Nelli oli kasvanut kovin. Kotiin viemisiksi lähti PU-2- sijoitus sekä ensimmäinen SERT.



Sunnuntaina lähdimme Lahteen ryhmänäyttelyyn, ja olipa siellä "tupa" täynnä koiria! Tiffejäkin oli ilmoitettu 15 kpl. Ensijännityksen jälkeen Cooper sulautui joukkoon hyvin. Tällä kertaa Cooper oli PU-1, VSP ja SERTikin tuli kotiinviemisiksi, unohtamatta isoa pussillista ihania herkkuja tuliaisiksi!

Kuva: Helena Andersson


sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Tammikuun 13, 2020

Paljon onnea vaan, rakas Cooper- poika! Kokonaista yksi vuotta! Kasvattajalta tuli jo heti aamusta värikkäät onnittelut. Oma kakkuhan tuli Cooperille ja hieno puruluu syntymäpäivälahjaksi.


Tammikuun 10-11, 2020

Kulttuuria...lauantaina käytiin Helsingin musiikkitalolla wieniläiskonsertissa. On se musiikki livenä jotain aivan erilaista! Maistelimme myös Sibelius- viinejä. Piipahdettiin samalla reissulla uudessa pääkirjastossa, Oodissa. Kokemus on sekin!






Hallahelmen P- pentue vietti perjantaina 8- vuotispäiviään! ONNEA kaikille pandapennuille Hildalle, Lunalle, Viiville sekä Tahvo- pojalle! Hilda veti oman kakkunsa parilla suupalalla parempaan talteen, kuten tapoihin kuuluu.

Viivi
Tahvo

Hilda

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Tammikuun 5, 2020

Saga pääsi tänään vähän reissun päälle, ihan yksin! Saga kävi ekoille treffeillään, moikkaamassa ihanaa Veikka- poikaa. Taisivat tykästyä toisiinsa...kotimarkalla autossa olikin sitten melko hiljaista! Kiitos Tuuli kestityksestä! Oli kiva tavata!


Tässää Luca- poika ottaa rennosti vastaan uutta vuotta, kiitos Kaarina kuvasta!


Helmikuun 14-15, 2020

Talvi on sitten kuulemma taputeltu? No, ei tässä enää mitään tulipalopakkasia kaivata, eikä metritolkulla lunta. Jos nyt ei tämä jatkuva sad...