sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Syyskuun 28-29. 2019

Cooper ahkeroi viimeiset pentunäyttelynsä tänä viikonloppuna. Pian ollaankin sitten jo junioreita! Vettä satoi, varsinkin sunnuntaina, joten lenkit jäivät meillä tällä kertaa melko olemattomiksi. Toivottavasti tämä tarkoittaa sitä, että sieniä tulee! Kiitos ihanalle Nelli- neidille ja muille kavereille näyttelyseurasta sekä Pete ja Katja, kiitos taas kuvista!

Cooper RYP-3 (kuva Jaana Turtiainen)


torstai 26. syyskuuta 2019

Syyskuun 23-25, 2019

Terveiset pohjoismaisesta jätevesiseminaarista NORDIWASTA! Kolme tiukkaa päivää täynnä uusia asioita, paljon oli myös ilmastonmuutos huomioitu teemoissa. Kävimme myös tutustumassa rakenteilla olevaan Blominmäen jätevedenpuhdistamoon.


Oli meillä merinäköala!
Siiri ja Pippa nauttivat
Pippa nukkuu

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Syyskuun 21-22, 2019

Cooper on vähän seikkaillut taas. Lauantaina käytiin Lahdessa pentunäyttelyssä, vettä tihuutteli taivaalta mutta eipä se meitä haitannut. Cooper tutustui ihanaan Nelli- neitiin! Kiitos Katja ja Pete kuvista! Sunnuntaina käytiin Hyvinkäällä myös olemassa ROP-pentu. Kiva reissu oli!





maanantai 16. syyskuuta 2019

Syyskuun 16, 2019

Onnea onnea taas kerran! Hallahelmen A- pentue täyttää tänään 4 vuotta! Rakkaat onnittelut Alma, Veera, Arttu, Maukka sekä Rocky ja Roope!

Veera kakkuaan ihmettelemässä

Alma prinsessana!

Maukka

Rocky

Roope






lauantai 14. syyskuuta 2019

Syyskuun 14, 2019

Cooper lähti tänään Mammin kanssa reissuun, mentiin Espooseen ja Marketanpuistoon pentunäyttelyyn. Olipa muuten aivan ihana paikka! Tunnelma kohdillaan, kauniit istutukset ja vielä kukkivat kukat joka paikassa. Luonto lähellä, ihana lummelampi ja lintutorni. Mahtava paikka pentunäyttelylle! Cooper tykkäsi ja sai uusia samanhenkisiä kavereita ja kehässäkin meni hyvin, toki paikoillaan seisomista pitää vielä harjoitella. Sadekuurot yllättivät, kastuttiin kyllä muutamaan kertaan ihan perusteellisesti!


Joose on seurustellut ihanan Miina- morsiamen kanssa oikein tositarkoituksella. Toivottavasti pieniä jooseja ja miinoja syntyy syksymmällä!


tiistai 10. syyskuuta 2019

Syyskuun alkupuolta

Syksyn pimeys on saapunut, vaan vielä onneksi aurinkokin jaksaa paistella ja päivisin on hyvät lenkkeilykelit!

Tässä Meripuistossa lenkkeilemässä Manu, Meeri ja Saga. Uusia hajuja ja myös uusia tuttavuuksia näkyy aina näillä reissuilla!

Tipsulenkillä Langinkoskella 8.9.2019 meitä pikkukoiria oli paikalla peräti 21 kappaletta! Suurin osa jaksoi kiertää Langinkosken lenkin kahteen kertaan. Kiitos Leena kuvista!

Iltatunnelmassa mukana Cooper

Heinäkuun 4, 2020

Meripuistossa tänään, peräti kahden eri porukan voimin. Oli aurinkoista ja sopivan tuulista, ei tullut liian kuuma. Lotta näki lampaat elämä...