maanantai 18. toukokuuta 2026

Toukokuun 18, 2026

Kesä tekee tuloaan! Eikä voisi olla tervetulleempi, pitkän, pimeän ja kylmän talven jälkeen. 

Vietämme aikaa enemmän ulkona, on pihatöitä, istuttamisia. Ihanaa, kun aamut ovat täynnä linnunlaulua ja tuoksuja sekä illat valoisia. Lempivuodenaikani alkaa olla käsillä. Elmerikin on jo päässyt ulkoilemaan laajennetussa koiratarhassa. 

Koirat voivat hyvin. Rilla- pentu kasvaa vauhdilla. Kovasti on käyty kavereiden kanssa koirametsässä ja välillä tiffipoikien Cooperin ja Hunterin kanssa leikkimässä. Ilona on osallistunut muutamaan mätsäriin ja sunnuntaina käytiin myös Haminan koiranäyttelyssä Ravijoella. Rillakin  pääsi mukaan!

Rilla

Ilona (kuva P.Naski)

Siskokset Ilona & Milli Haminassa (kuva H.Tuominen)

Milli (HH Kapris, om. J.Suutarinen, kuva by Hellu T.)

Milli & Maukka, om. J.Suutarinen (kuva by Hellu T.)




perjantai 13. maaliskuuta 2026

Maaliskuun 13, 2026

Paljon onnea, Hallahelmen W- pentue! Lotta sai oman kakkunsa 6- vuotispäivän kunniaksi, ja kakkuhan maistui. Muitakin herkkuja on tänään syöty.


Meillä on kevään mittaan tapahtunut paljon muutakin. Rakas Rani saateltiin sateenkaarisillalle helmikuussa. Rani ehti täyttää 12 vuotta. Ikävä on edelleen kova. 💔

Rilla muutti meille maaliskuun alussa, ja on jo kotiutunut todella hienosti. Rillan sukutalussa on omistamiani koiria sekä kasvattini, joten on mielenkiintoista nähdä, millainen tytöstä kasvaa. Ihana on luonteeltaan ainakin.💕

Rilla (Owelan Helios) 8 vko


sunnuntai 8. helmikuuta 2026

Helmikuun 7, 2026

Talvea ollaan kärsitty tässä viikkotolkulla, iso osa ajasta menee torpan lämmitykseen. Puita on saanut kantaa liiteristä päivittäin. Mutta nyt aletaan jo olla voiton puolella, aurinko paistaa ja se jopa lämmittää vähän! Ja pakkasetkin ovat nyt siedettävissä lukemissa.

Meillä on ollut syntymäpäiväsankareita. Hunter täytti 2 vuotta torstaina ja Rani 12 vuotta eilen. Paljon, paljon onnea molemmille!

Hunter

Rani


keskiviikko 7. tammikuuta 2026

Tammikuun 7, 2026

Tibbepennut täyttävät tänään jo 5 vuotta! Sen kunniaksi Saga ja Tellu lähtivät moikkaamaan Tellun Musi- siskoa. Tehtiin kiva lenkki talviseen metsään. PALJON ONNEA rakkaat Bruno, Musi, Tellu, Usko ja Urho!

Saga, Tellu ja Musi (kuva P.Stenman)


Toukokuun 18, 2026

Kesä tekee tuloaan! Eikä voisi olla tervetulleempi, pitkän, pimeän ja kylmän talven jälkeen.  Vietämme aikaa enemmän ulkona, on pihatöitä, i...