ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2019!
sunnuntai 30. joulukuuta 2018
keskiviikko 26. joulukuuta 2018
Tapaninpäivänä 2018
Uskomatonta, aurinko paistaa! Aivan täydellinen ulkoilukeli, ja heti päivän valjettua ollaankin tehty pitkät lenkit koirien kanssa. Isot koirat kävivät Kumparepuistossa. Vähän tyhjää on, Paavo lähti omaan kotiinsa vaan hyvin on pojalla mennyt siellä! Ja mikäs ollessa, kun oman setänsä luo pääsi!
![]() |
| Pippa ja tonttulauma! |
perjantai 21. joulukuuta 2018
Hyvää Joulua!!
Rauhaisaa, leppoisaa joulunaikaa kaikille ystävilleni, tutuille ja ennenkaikkea kasvattieni omistajille! Kiitos että olette olemassa!
torstai 20. joulukuuta 2018
tiistai 18. joulukuuta 2018
Kuusta koristelemassa
Olkaapa ihmiset varovaisia kun kuusta koristelette. Yllätyksiä voi sattua. Kärttyisä pääsiäisnoita neiti Eulaalia K. ei malttanut pysyä lootassaan vaan hyppäsi kuusen oksalle tunnelmaa aistimaan!
maanantai 17. joulukuuta 2018
Joulukuun 17, 2018
Veeran Pikku-Ukkelit ovat nyt kutakuinkin lentäneet pesästä ja pääseet omiin koteihinsa. Toivon kaikille perheille mitä parhaita aikaa pentusten kanssa. Paavo- poika viettää vielä joulun meidän kanssamme ja lähtee sitten omaan kotiinsa. Kiitos kaikille päivityksistä ja ihanista kuvista!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Tänään olimme Kotkan Ruusu- koiranäyttelyssä. Hellettä riitti! Meillä oli oikein hyvä päivä: Noki (HH Kaakaopapu) ERI/4, Ilona (HH Kamomilla...
-
Näin pahaan jälkeä tulee aikaiseksi, kun mieleltään sairas iso koira hyökkää pienemmän lajitoverinsa kimppuun. Näin kävi eilen illalla kas...
-
Pennut ovat täyttäneet 8 viikkoa ja alkavat pikkuhiljaa lentää pesästä omiin koteihinsa. Tässä vielä yhdet potretit. (kuvat E.Aronen). Iso i...
























